- Kundtjänst +358 10 320 7300
- mån-fre 10-16
- info@f-musiikki.fi
Rumpalin tärkein instrumentti on hyvä tuoli – Miri Miettisen vinkkejä aloittamiseen
- F-Musiikki
- Oppaat
- 20 okt. 2021
-
1073views
– Rumpalin tärkein instrumentti on hyvä rumputuoli, toteaa rumpulegenda Miri Miettinen. Jos tuoli on huono, on soittaminenkin hankalaa, ja pidemmän päälle riskinä ovat muun muassa selkävaivat – tai huonon rumputuolin kaatumisen tai hajoamisen aiheuttamat vammat.
Tässä oppaassa asiantuntijamme Miri antaa vastaa yleisimpiin kysymyksiin rumpujen hankkimisesta, sekä antaa tuotevinkkejä.
Mistä aloitetaan?
Perusasioista on hyvä lähteä liikkelle: rumpusettiä todella kannattaa testata ennen ostopäätöstä. Pienelle lapselle valitaan pienempi setti, isommalle aikuiselle isompi. Alaikärajaa harrastuksen aloittamiseen ei ole - kunhan vaan yltää soittamaan.
– Rummut ovat monelle se mielenkiintoisin soitin ja ensikokeilu jo lapsena, koska rummuissa on pienempi aloituskynnys verrattuna vaikkapa enemmän hienomotoriikkaa vaativaan kitaraan. Kukapa ei olisi naputellut lapsena keittiönpöytää tai kattiloita?
Miksi valita rumpusetti lelurumpujen sijaan? Millaiset rummut sopivat aloittelijalle?
Oikea soitin on aina oikea soitin, joka kestää vuosia - kunhan pidät siitä huolta.
– Halvimmillaan sähkörumpusetti, jolla voi soittaa lapsi tai aikuinen, on meillä noin 400 euron hintaluokassa. Tähä settiin et tarvitse kuin tuolin lisäksi.
Vinkki: Tutustu myös practice padeihin eli harjoituspadeihin, joilla voi treenata käsitekniikkaa hyvin vaikkapa kerrostalossa!
Mitä asioita sitten tulee testata?
– Rumpusetin koko, sopivat telineet, kokonaisuus eli hardware tarpeen ja käyttötarkoituksen mukaan. Samoin symbaalit ja kapulat – vaihtoehtoja on todella paljon. (Nippelitieto: F-Musiikilla rumpukapuloita on valikoimassa yli 200!)
Akustiset rummut vai sähkörummut
– Ne ovat kaksi eri instrumenttia. Yleisin syy sähkörumpujen hankintaan on se, että ne ovat huomattavasti hiljaisemmat, kuin akustiset rummut. Motorisesti ne ovat hyvin samanlaisia instrumentteja, mutta muuten eroja löytyy huomattavasti.
Akustisia rumpuja soittaessa lyönnin voimalla, sekä rumpukapulan ja kalvon lyömäkohdalla on iso merkitys, sillä pienikin liike muuttaa ääntä. Sähkörumpuja soitettaessa tuotetaan valmiita ääniä, eivätkä desibelitkään pääse nousemaan tietyn rajan yli toisin, kuin akustisissa rummuissa.
Suojaa kuulosi – mutta kuuntele kuitenkin!
– Akustisia rumpuja soittaessa on hyvä käyttää kuulonsuojaimia. Lapsen päässä pysyvät parhaiten perinteiset kuulonsuojaimet mutta aikuiselle monesti sopivat paremmin korvatulpat. Myös akustisia rumpuja kannattaa joskus soittaa ilman suojaimia testatakseen, ettei soita symbaaleja liian kovaa.
Sähkörumpuja soitetaan yleensä kuulokkeet päässä. Miri suosittelee sulkevia kuulokkeita, jotka poistavat iskuista syntyvän kumisen äänen.
Rumpusetin eri osat:
- tuoli
- virveli eli snare
- bassorumpu eli basari
- hi-hat eli haitsu
- komppisymbaali
- tomit
- crashit eli aksenttisymbaalit
- metronomi
- kuulokkeet, korvatulpat tai lasten kuulonsuojaimet
Kirjavinkki: Leevi Leppäsen Rokkaavat rummut ja Reed Syncopation Drums -kirjat auttavat sinut alkuun rumpujensoiton maailmassa!
Tervetuloa F-Musiikin myymälään tutustumaan sinulle sopiviin rumpuihin!